Ihanaa kesäehtoota vaan kaikille ystävilleni!

Meillä on talviturkit heitetty pari päivää sitten Pipsun kanssa ja vähältä piti ettei karvaläjäkin innostunut uimaan. No just joo, eihän se nyt uskaltanut kuin vähän käpälällä tökkiä veden pintaa, mutta joka kerran kun me Pipsun kanssa porhallettiin veteen, juoksi kaveri yhtä kovaa vieressä mutta onnistui pysäyttämään varpaansa siihen vesirajaan. Meille muuten nämä hellepäivät passaavat ihan huippuhyvin. Tykätään köllötellä kovasti auringossa, välillä tietty varjon puolellakin mutta koska tosiaan tuohon rantaankin on niin kivan lyhyt matka niin se riittää hyvin lenkistä. Meille. Karvaläjä sitten ottaa omat kierroksensa paitsi kotipihalla niin emännän kanssa agilityhallilla. Se on saanut jonkun huippukoutsin sieltä Haukkuvaarasta jonka opastuksella kelpaa käydä irrottelemassa.

Kävi tässä hiljattain sellainen tapahtuma, että piti ihan hieraista silmiä. Tiedän että meillä näistä eläimistä tykätään, pikkuemäntäkin nukkuu vaatimattomasti "vain" 16 pehmoeläimen ympäröimänä yönsä, siis luit oikein niitä on 16 siellä sängyssä, mutta silti meinasin ihan säikähtää pahanpäiväisesti. Kaikessa rauhassa tallustelin omalla pihamaalla kukkasia nuuhkutellen niin ihka aito minipossuhan se siinä istuskeli, notta! Tai niin luulin. Pieni ja pulleroinen, melkein vaaleanpunainen se oli mutta jotain tuttuakin siinä oli. Pakottavista syistä liikuin lähemmäs, onhan se kaihi tosiasia meikäläisen silmissä joten täysin niihin en voi luottaa. Eipä se possu siitä karkuunkaan lähtenyt, ehkä röhki vähän ja tervehti sitten tuttavallisesti. Tarkemmin kun partaa haistelin niin Pipsuhan se oli lopulta. Eikä possuilla ole partaa, pahvit. Emäntä oli sille suitsait sukkelaan nurkan takana parturoinut kesäturkin niin kylläpä se muistuttaa nyt hieman liikakiloja (tai grammoja) saaneena hieman miniporsasta! Nyt me sanotaan sitä Pipsa-possuksi, mutta ei meidän aurinkoinen rakas Pipsamme ota nokkiinsa oikein mistään. Sen mielestä sillä on ihan kaikki mitä pieni koira tarvitsee ja vielä vähän jaettavaksikin:)

Tuumattiin tuossa Pipsun kanssa hiljattain että pieni irtiotto voisi olla tarpeen. Ei sillä etteikö viihdyttäisi kotona, erittäinkin hyvin viihdytään mutta niinhän se on että kun käy vähän rilahtamassa on aina mukava tulla takaisin. Lähdettiin viemään siis yksissä tuumin karvaläjää näytille susirajan suuntaan. Hotelliin ehdittiin pesujen ja puunausten jälkeen vasta iltamyöhällä mutta olipa siellä kovasti menoa ja meininkiä meikäläisen mieleen. Sellaista keikkaa en muista etteikö joku kaksjalkainen olisi syliin napannut ja ihastellut, on tuo naamavekki jostain syystä meikäläisellä ja miksei Pipsullakin aika provosoiva tiettyyn suuntaan. Pipsu kanitti heti autosta päästyään sellaisella mutkalla hotellille päin että emännältä meinas käsi irrota vallan. Oli sitä mieltä että onneksi me kuitenkin ollaan tälläisia viiskiloisia etenkin kun reissun päälle lähdetään; mahdutaan autoon ja syliin vaikka tarvittaessa koko poppoo. Oli muuten hyvä että otettiin se Vinskikin mukaan, sille kaikki oli niin uutta ja ihmeellistä. Näytettiin Pipsun kanssa miten portaissa liikutaan ja se mitä emäntäihminen vähän etukäteen aprikoi oli yön sujuminen vieraassa paikassa mutta pah, turhuuksia. Olen opettanut pojan tavoille ja käytännössä tarkoittaa sitä että a) kaikille risahduksille ei käydä haukkumaan b) toisten nurkkiin ei kuseskella c) annetaan kaikkien kukkien kukkia vaan. Kaikki meni siis loistavasti, emäntä ei nukkunut koska oli "liian hiljaista" mutta me kyllä vedettiin sikeitä ihan entiseen malliin. Aamusella sitten suunnattiin kohti Joensuun ravirataa jossa virallinen koirien kopelointi suoritettiin. Vinskin entinen emäntä Jonna puunasi pojan huippukuntoon, olipa tosiaan meillekin yllätys miten erilaiselta karvaläjä näyttää juhlaluukissa, ilman sammalhöttöä ja risunpätkiä turkissa. Emäntä sitä sitten ylpeänä talutteli ja voin sanoa että ärsytti isolla kirjaimella kun pikkujätkä patsasteli kuin mikäkin elvis konsanaan, hyvä että meitä oli tuntevinaan. Tuomari tykkäsi ihan hirveesti ja antoi jotain palkintoja joita nyt sitten pitää ihastella, voi...no annetaan sen nyt loistaa!

Kuulumisiin taas!

Executive Visionist Rop-pentu Joensuu 17.5 tuomari Delerue Pedro Sanches (kuva Jonna Kari)

Hellouta frendit!

Näitä päiviä sitten paljon lisää, nimittäin synttäreitä! Tasan 9-vuotta sitten synnyttiin veljieni Pelen ja Nallen kanssa ihanan Suzi-äidin pentulootan pahnoille ja parhaat mahdolliset eväät tähän maailmaan saatiinkin. Siinä sitten jännityksellä odoteltiin viikkojen kuluessa minkälaiseen kotiin ja perheeseen päästään ja meikäläisellä kävi ainakin huippumäihä ( ja olen kuullut että veljille niinikään). Uudessa kodissa odotti pari kärttyistä vanhaapiikaa Sisu ja Tiiti-Annikki (emäntä tietty yks niistä) iso piha ja jottamoiset lenkkimaastot. Asiat on niistä päivistä kyllä muuttuneet aika paljon, meitsin petikaveri on nykyisin toi Pipsu, emäntä on vaihtanut siviilisäätyä ja pyöräyttänyt omaan lootaansa pari kivaa pikkuemäntää ja tulihan se karvaläjäkin meille tossa hiljattain. Nooh siinä siis meikäläisen historiaa ketä kiinnostaa. Tänään juhlittiin kuiteskin nakkikahvien kera uutta vuosirengasta ja älkää vaan tulko enää sanomaan että olisi painoa tullut meikäläiselle lisää. Pah. Sehän on vaan talvikarvaa mikä saa kenet tahansa näyttämään "hieman" pyöreämmältä! Olen kyllä kovasti avustanut karvaläjää ruokakupin tyhjentämisessä jos on näyttänyt ettei poloinen urakastaan yksin selviä, onhan se niin pieni vielä. Emäntä on sitä mieltä että varastan mutta mitä varkautta se on jos Vinski lähtee puoliksi syödyltä ruokakupilta touhuamaan omiaan ja minä vähän maistan?

Iltapäivällä olikin sitten laatuseuraa tarjolla, nimittäin ihana velipoikani Peikko kämppiksineen lähtivät meidän kanssa pienelle metsäretkelle jonka jälkeen tarjosin sitten pojille nakit synttäreiden kunniaksi. Olipa kerrassaan mahtava päivä, taidankin alkaa viettämään näitä synttäreitä useammin kuin kerran vuodessa! Saijonaarasta vaan ja arvatkaa kumpi on Raparipa ja kumpi Peikko?

(vihje; meitsi kävi edellisenä päivänä kotiparturissa, otettiin sitä talvikarvaa pois ja ihanhan tuossa kuvassa posket on lommollaan vai mitä???)

Elämässäni on tapahtunut eräs mainittava muutos jokunen kuukausi sitten. Karvakasa nimeltä Vinski muutti meille ja eihän tässä ihan ilman harmaita partakarvoja olla selvitty, ei muuten meitsi eikä isäntä. Emännällä ei onneksi parta kasva vielä, mutta koville on välillä ottanut. Suurin pelko emäntäihmisellä oli että meitsi jää "kolmanneksi pyöräksi", vaikka syy miksi tuo otus meille tässä vaiheessa tuli, olin juuri minä itse. Siis emännän sanoin "on otettava pentu kun Raparipa jaksaa sen vielä kouluttaa!" Ja hyvin olen jaksanut. Pelko kohdistui siihen olettamukseen että Pipari ei Vinskin kanssa peuhatessaan enää meikäläisen olemassaoloa muista vaan jään ns. "seinäruusuksi". Järjetön ajatus!!! Miten sitten oikeasti on käynyt?

Alkuviikot, ehkä puhutaan parista kuukaudesta hoitovuorot osuivat erittäin usein Piparille. Vanhasta blogista taitaa löytyä se herttainen imetyskuva kun Pipsu innostui tisua vallan pienokaiselle tarjoamaan. Ne ajat on onneksi historiaa. Sitä seurasi painimiskausi joka yltyi jossain vaiheessa jo niin vauhdikkaaksi että aamuisin ne piti ihan eristää että muu porukka sai nukuttua. Huom. herätys klo 06.18 joka aamu ala Vinski! Meikäläisellä muistui ihan nuoruusaika ja villit vuodet mieleen kun tuota menoa katseli aikansa joten heittäydyin sitten remmiin mukaan, miksi en olisi?? Nykyisin aamupainit hoituu meitsin ja Vinskin toimesta. Pipari on vähän ulkona tästä kuviosta, se ottaa vähän turhan tosissaan nämä jutut ja alkaa kiekua ja komentaa mutta sillä reppanalla ei taida selkä olla ihan priimassa kunnossa enää. Emäntä sen käytti lääkärissä ja jotain piikkiä siellä selkärangassa on kiusaamassa. Meitä se kutsuu Vinskin kanssa kahdeksi Einariksi, kun ollaan niin samanlaisia luonteeltaan. Eikä se meitsiä harmita tippaakaan, mielelläni opetan tuosta Vinskipojasta kelpo koirakansalaisen, kutsuttakoon sellaisia sitten vaikka Einareiksi!

Morot vaan,

Raparipa the Great Einariman

Heippa ihanat ystäväni! Olen siirtänyt blogini uuteen osoitteeseen, jatkossa kuulumiset löydät siis täältä. Kotisivuhommat on niin vanhanaikaista meitsin mielestä, joten päädyin jatkossa päivittämään pelkästään tätä blogia. Toivottavasti ahkerammin!

Viime viikonloppuna me sitten tehtiin se mikä emännän kanssa luvattiin; korkattiin Rallytoko-ura! Jyväskylän kansainvälisen näyttelyn yhteydessä pidettiin molempina päivinä kisat ja täytyy sanoa että yllätyttiin kyllä positiivisesti. Emäntä hermoili etukäteen eikä  saanut oikein nukuttua, vaikka ei tästä nyt leipätyötä haaveiltu kummallekaan. Meikäläinen otti rennosti, kuinkas muuten ja emännän sanoin: aina se Raparipa jaksaa vaan yllättää! Etukäteishermoilun aiheena oli meikäläisen mukamas jännittäminen tietyissä suoritusosioissa. Otetaan esimerkkinä maahan käyminen. Ei siinä turvallisessa ympäristössä ole mitään vaikeaa, mutta hälyisissä paikoissa joissa desibelit nousee ja kaverit vouhottaa piilee omat vaaransa. On saattanut joskus käydä niin että meikäläisen mielestä on ollut parempi jättää temput tekemättä. Mutta nou hätä, päätin tehdä siis tällä kertaa toisin ja heittäydyin maahan heti eka käskystä ja häntä heiluen tietysti. Suoritus meni kokonaisuutena hienosti ja tästä saatiin sitten 97 pistettä/100 eli hitokseen hyvin ja sain vielä erityismainintana "tuomarin suosikki" palkinnon joka jaetaan kisaluokassa aina yhdelle koiralle. Tuomari kirjoitti arvosteluun "iloisesti heiluva häntä, oikea asenne molemmilla"! Sunnuntaina tehtiin myös hyvä rata, pisteitä 94 ja kommentti "ihana energiapakkaus"!

Nyt vaan yksi hyväksytty suoritus niin kisataan uudessa luokassa. Vinski-villakoira sai uuden kampauksen viikonloppuna kun kasvattaja-Jonna leikkasi poitsulle leijonaleikkauksen. Emännälle tuli melkein tippa silmään kun pikkupennusta kasvoi hujauksessa iso poika. Mammanpojiksi se meitä silti vielä kutsuu, en tiedä minkä takia.

Näkemisiin,

Raparipa-rallyman